Tervehdys teille ja siunausta!
Viime lauantaina eli 8.2. kyselin Herralta Koronavirusta koskien. Tänä aamuna Herra kehotti minua lisäämään sen tähän blogiin. Se on tässä:
”HP. Herrani, miten saadaan se Koronavirus häviämään?
Herra Jeesus Kristus: Se leviää ihmisestä toiseen pisaratartuntana mikroskooppisen pienten pisaroiden sisällä. Siksi ne toimenpiteet, joita on tehty, kuten että tartunnan saaneita ihmisiä pidetään karanteenissa, on hyviä.
HP. Mitä meidän olisi sitten syytä komentaa?
Millä se virus saadaan häviämään?
Herra Jeesus Kristus: Minä kykenen tukahduttamaan sen viruksen sukupuuttoon. Tarvitsen ympäri maailmaa uskovia – siis tietenkin Kiinassa, mutta myös muissa maissa – jotka uskovat minun valtasuuruuteeni uskovien elämässä, joille voin antaa tehtäväksi komentaa omalla alueellaan. Te voitte komentaa Euroopassa. Aasiassa tarvitaan uskovia ja Amerikassa, Afrikassa, Australiassa, Indonesiassa, Filippiineillä ja Japanissa kussakin erikseen.
Komentakaa siis Euroopassa ja rukoilkaa muiden maanosien puolesta, että voin nostattaa uskovia ihmisiä tätä vastaan. Teillä on valta komentaa enkeleitäni estämään viruksen leviäminen Euroopassa. Muissa maan osissa tarvitsen myös uskovia komentamaan suojelusta. Rukoilkaa siis, että saan nostettua uskovia tekemään sen.”
Heikki Pekkarinen
Seuraavassa on 12.3.2020 päivitys samaan aiheeseen.
Tämä profetia tuli minulle tänään illalla. Menin pannuhuoneeseen hakemaan kuivia puita ja kysyin Herralta, miten nyt tulisi toimia. Hän kehotti minua ottamaan hetken aikaa hiljaisuudessa. Tein heti niin ja menin polvilleni hänen eteensä. Hän sanoi, että liian usein ajattelen, että minun pitää tulla hänen eteensä kuulemaan aivan kuin se olisi minun oma tahtoni. Totuus on se, että hän haluaa puhua kanssani ja hän on järjestänyt tämän yhteyden. Sitten hän sanoi, että ota kynä ja kirjoita.
”Minä olen elävien Jumala, en kuolleiden. En luo kuolemaa vaan elämää. Virus tappaa eli aiheuttaa kuolemaa. Se ei voi itsessään elää vaan tarvitsee kasvupaikan. Kuolleella pinnalla se kuolee koska siinä ei ole elämää. Elävä pinta on se, joka pelkää sitä tai puhuu sille elämää.
Kun puhutte, puhukaa vastaan. Ei ainoastaan komentamalla vaan käyttäytymällä niin että ette anna sille arvoa. Älkää te vältelkö mitään. Tehkää se mitä olette tekemässä. Älä varastoi ruokaa. Tekemällä niin toimit uskoa vastaa. Nyt ei ole varastoinnin aika.
Käännä KAIKKI puheet minuun. Olen kanssasi. Kuka ikinä mainitsee tämän asian, puhu sinä minusta. Kerro miksi sinä vältät tämän ja tulevat ongelmat. Kerro mitä niille tapahtuu, jotka eivät usko.
Tarkoitus ei ole lietsoa pelkoa vaan puhua totta. Tämä on lopunaikojen osalta pieni virus. Mitätön. On tullut aika viedä evankeliumi kaikkialle. Ei sitä totuutta, joka korjaa tämän ongelman vaan se, joka korjaa syyn. Tarkoitan, puhu kuinka ihminen pääsee lähelleni, älä sitä kuinka hän välttää tämän ongelman. Tarkoitus ei ole välttää ongelmaa vaan löytää totuus. Minä olen totuus.
On aika paastota ja siirtyä sotatilaan. Kolmen päivän paasto! Hysteria aiheuttaa taloudellisen romahduksen ja laman. Itse tauti ei ole ongelma vaan pelko. Pelko tuhoaa myös uskovien kodit.
Koko samanmielisen joukon on nyt annettava suunta. Puhu valoa. Teillä ei ole mitään pelättävää. On aika herätä unesta. Vihollinen on porteilla.”
Seuraavassa on nauhoitus samasta asiasta, joka taustoittaa hieman viestiä.